Tutustuttiin toisiimme ensimmäistä kertaa, kun aloitimme opiskelut Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa syksyllä 2012. Paremmin tutustuimme syksyllä 2013, kun suuntauduimme opinnoissamme molemmat markkinointiin. Jo heti alussa huomasi, että olemme samankaltaisia persoonia ja tulemme hyvin juttuun. Koulun eri projektien ja töiden kautta huomasimme myös, että olemme toimiva ja tehokas tiimi. Meitä yhdistää myös samankaltaiset kiinnostuksen kohteet, kuten sisustus, vaatteet, liikunta ja koemme olevamme samalla aallonpituudella.
Päädyimme lähtemään vaihtoon yhdessä monistakin eri syistä. Yksi syy oli ainakin se, että Aasia kohteena kiinnosti meitä molempia. Koulun puolesta ajankohta oli myös molemmille sopiva, sillä melkein kaikki kurssit Suomessa on suoritettu. Vaihtoon lähtemisen kynnystä madalsi myös tieto siitä, että vaihtoon lähtisi jo entuudestaan hyvä ja tuttu ystävä. Näin vaikeuksien ja koti-ikävän yllättäessä olisi joku vieressä tukena. Halusimme myös molemmat haastaa itsemme ja ottaa totaalisen irtioton koti Suomesta. Lähdimme vaihtoon motolla: "Yhdessä selvitään, mitä tahansa vastaan tulee". On myös mukava, että vaihtokaveri voi samaistua ja ymmärtää kaikki fiilikset, joita vaihto-opiskelu antaa. Uskomme myös, että tämän jälkeen ystävyytemme on entistä kestävämpi.
Näin Henna kuvailisi Jossua...
Johannasta on tullut yksi läheisistä ystävistäni. Huomasin, että tullaan heti juttuun ja ollaan molemmat vähän samankaltaisia höhliä. Johanna on yksi positiivisimmista ihmisistä, mitä oon tavannut. Asenne kohdallaan. Määrätietoinen. Samalla aikaan syvällinen pohdiskelija, mutta toisinaan liiallinen märehtijä. Tosi kannustava ystävä, johon pystyy luottamaan ilman että sitä tarvitsee erikseen sanoa. On hienoa päästä jakamaan vaihtoaika hyvän ystävän kanssa ja tietää, että kun palataan takaisin Suomeen on joku jonka kanssa koettuja kokemuksia ja fiiliksiä voi jakaa.
Näin Jossu kuvailisi Hennaa...
Hennasta on tullut minulle näiden vuosien aikana rakas ystävä. Uskon, että vaihdon jälkeen ystävyytemme lujittuu vielä entisestään. Henna on hirmu samankaltainen persoona kuin minä. Henna on vahva, kannustava, Super tsemppari ja ihminen johon voi luottaa. Henna on ihminen, jolla on sydän paikallaan. Henna rakastaa eläimiä ja on valmis pelastamaan maailman kaikki elukat, jos tarve vaatii. Samaan aikaan Henna on myös kova elämän pohdiskelija, käymmekin yhdessä hyviä elämän keskusteluja. Kyllä märehtijä märehtijän tunnistaa.
| Tanssikoulun näytöksen wannabe gangstat |
- Henna ja Jossu
