lauantai 21. maaliskuuta 2015

Flying Hanuman - Yksi parhaista päivistä IKINÄ!!

Henna oli jo ennakkoon tutkaillut erilaisia vaihtoehtoja, mitä voitaisiin Mathiaksen kahden viikon loman aikana puuhailla. Onneksi Henna eksyi Flying Hanumanin sivuille - Tonne oli pakko päästä, niin siistille se vaikutti! :) Mathias ja Jossu olivat heti messissä (Jossulla ensin hieman pelko persuksen alla, mutta aika pian lämpeni ajatukselle :D).

Flying Hanuman sijaitsee Kathussa, aika lähellä meidän kotihoodei keskellä viidakkoa. Kyseessä on siis eräänlainen vaijeriliitopuisto, jossa pääset liitelemään ja suorittamaan erilaisia esteitä radan varrella. Paikka on suhteellisen uusi ja puitteet tosi mahtavat. Heti alueelle tultaessa tuli fiilis, että tästä tulee NIIN mahtavaa :) Valittiin tietenkin se pisin rata, joka tarjoaisi kahden tunnin ajaksi seikkailua yläilmoissa halki viidakon. Meidän valitsema rata sisälsi yhteensä 28 erilaista pistettä kuten vaijeliriitoa (pisimmät liidot 400m), vapaapudotusta, siltoja sekä kävelyä maastossa.

Henkilökunta oli aivan mahtavaa ja ammattitaitoista. Meidän jengin vetäjät Mr. Tub Tab ja Mr. Ton olivat huikeita kavereita, jotka jaksoivat naurattaa meitä koko radan loppuun asti. Kaverit olivat kunnon vitsiveikkoja ja esimerkiksi vapaapudotus kohdassa valittavina heidän mukaansa oli vain kaksi vaihtoehtoa: nopee tai tosi nopee pudotus :D Ei siinä muuta, lujaa mentiin! Maisemat oli huikeita koko radan ajan ja kaikennäköisiä ötököitäkin löytyi matkan varrelta (muun muassa jäätävä hämähäkki). Puitteet olivat tosi makeet ja ennen kaikkea kaikki tehtiin turvallisesti, joten siitä ei ole pelkoa, kuhan et itse töpeksi tai tee tyhmyyksiä radan varrella.










Radat saa varattua joko nettisivujen kautta, sähköpostitse tai soittamalla. Itse soitimme samana aamuna paikkaan ja tiedustelimme olisiko tunnin päästä mahdollisuus päästä mukaan. Hieman kiire siinä tuli, mutta ehdimme hyvin perille vaikka taksikuskimme ei paikan sijaintia tiennytkään. Saatavilla olisi ollut myös ilmainen haku itse alueelle. Käytimme tämän hyväksi kotimatkalla. Perillä oltiin siis aamulla n. puoli 10 aikaa. Heti sisään tultuamme saatiin vihreät rannekkeet, jotka kuvasi meidän ryhmää "Team Green". Radat suoritetaan pienissä ryhmissä ja on ajoitettu niin, ettei pahempaa tungosta synny. Olimme myös aiemmin lukeneet yrityksen sivuilta, että olisi mahdollista saada kokemuksesta video muistoksi. Tämä mahdollisuus esiteltiinkin meille pian paikalle saavuttuamme. Päätimme oitis yhteistuumin ottaa videon, sillä näin ei itse tarvinnut murehtia kuvaamisesta ja kokemuksesta jäi myös huikea muisto. Jotain muisteltavaa sitten vanhainkodissa kiikkutuolissa.

Nopea vessassa käynti, kamat kaappiin ja vermeet niskaan ja menoks. Aluksi käveltiin jonkin matkaa ylöspäin, että päästiin lähemmäs yläilmoja. Sieltä se rata sitten lähti ja se oli menoa se. Parin tunnin seikkailun ja liitelyn jälkeen fiilikset oli huikeat. Onneks tultiin paikalle, sillä oltiin kaikki ihan naama naantalin aurinkoina kokemuksen jälkeen. Yksi parhaimpia kokemuksia ikinä, pakko todeta. Pitikö sen olla ohi niin nopeasti?! Voidaan lämpimästi suositella kyseistä paikkaa kaikille äksöniä ja seikkailua kaipaaville. Radan loputtua saimme muistoksi tilaamamme videon, t-paidat, huivit ja HYVÄN MIELEN!




Huikea Flying Hanuman kokemus: 



-Henna ja Jossu


 

Because I'm happy

Tää maaliskuu on kiitänyt ohi hurjaa vauhtia ja vaihdon puoliväli on jo ylitetty (jäiks, apua). Tosiaan, koska Hennan poikaystävä Mathias oli lomailemassa täällä pari viikkoa, yritettiin tuona aika tehdä mahdollisimman paljon. Kaikkea kivaa mahtui kuluneisiin viikkoihin. Kerkesimme kahden viikon aikana muuan muassa käydä elokuvissa, night marketissa, biitsillä, kaupoilla, loikoilla altaalla, seikkailemassa, hieronnassa, saunassa ja ennen kaikkea syödä hyvin! Ollaan me keretty käydä myös koulussa ja tehdä välitentit tenttiviikolla. Alla sekalaista kuvasaldoa kahden viikon meiningeistä.

Weekend Night Market

Nimensä mukaisesti nämä markkinat järjestetään viikonloppuisin, noin klo 16-21. Night Market sijaitsee noin kilometrin päässä Central Festival ostoskeskuksesta. Tarjolla on vaatetta, kenkiä, koruja, laukkuja, aurinkolaseja, käsitöitä, sisustustavaraa, eläimiä ja ruokaa. Siis kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tunnelma on hieman kuuma ja ahdas, sillä ihmisiä on liikkeellä paljon. Näillä markkinoilla käyvät turistien lisäksi myös paikalliset. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, josta voi tehdä edullisia löytöjä ja maistella varsin eksoottisiakin ruokia.








Ötökkä buffet


Herbal Sauna

Kävimme viimein testaamassa myös aivan asuntomme läheisyydessä olevan saunan, joka kuuluu osana Baan Maksong hotelliin. Monesti olemme aikaisemmin ihmetelleet, mitä nuo kaksi pallonmuotoista tupruttelevaa kupolia ovat, mutta sitten keksimme niiden olevan saunoja. Innokkaina suomalaisina saunan ystävinä niitä oli päästävä tietysti testaamaan. Ei sillä, että kuumuutta olisi ikävä :D Oli aivan huikean kiva kokemus päästä saunaan pitkästä aikaa! Tämä sauna ei kuitenkaan ollut ihan perisuomalainen sauna, vaan eräänlainen höyryhuoneen/yrttisaunan sekoitus. Siellä me kolme istuimme hikoilemassa, vaikka ulkona oli +34. Saunan pihapiirissä oli kuitenkin virkistäviä suihkuja ja pieni jacuzzi. Saunan yhteyteen otimme myös hoitolasta öljyhieronnat. Hintaa tälle kokemukselle tuli noin 400 bahtia henkilöltä.






Mathiaksen toiseksi viimeisenä iltana kävimme testaamassa Central Festivalin Wine Connection ravintolan. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Ruoka oli tosi maittavaa, vaikkakin totta kai kalliimpaa. Päätettiin repästä ja vetää kunnon liharuoat jälkkäreineen.


 




nam nam, osu ja uppos


Sekalaista kuvalsaldoa kahdesta viikosta


Central Festival ostoskeskus

Kata Beach

Wiener Schnitzel Pork @ Outdoor restaurant Kata

Local bus, kätevä ja halpa

Midterm Examit, epätoivoista lukemista

Terveisiä kotisuomesta - KIITOS!

Nutella Pancakes

Fish and Ships @ Patong

Koulun jälkeen Centraliin ostoksille

Kyseisessä hotellissa haastattelemassa HR -osaston edustajaa,
 kouluprojektia varten


Lähihoodit

Kotikadut

Fried rice with chicken & Ice coffee

Pineapple and watermelon fruitshakes

Central Festival

Iltapalaa

Koulun kahvilan ihanuudet

Lähikauppa palvelee aina - Family Mart

Huomaa sähköjohdot

Mathias ja Henna venaas bussii

Siellä se bussi meni, noot - vika suunta

- Henna ja Jossu